Pelivuosi 2009
Vuosi 2009 oli synkkä xbox-pelaajalle. Muutamaa valonpilkahdusta lukuunottamatta teemana olivat kauan odotettujen projektien peruutukset ja keskeneräisten tekeleiden julkaiseminen.
Vuosi 2009 oli synkkä xbox-pelaajalle. Muutamaa valonpilkahdusta lukuunottamatta teemana olivat kauan odotettujen projektien peruutukset ja keskeneräisten tekeleiden julkaiseminen.
Sain penninvenytyskuurini edellyttämät neuvottelut Firman kanssa käytyä ja siirryin kuun alusta käyttämään lounasseteleitä. Lounassetelistähän työntekijä hyötyy n. 2,5 euroa päivässä veroedun muodossa. Nettiyhteyden siirrän oman yrityksen nimiin vuoden alusta.
Nielaisin aikanaan yleisenä totuutena viljellyn “vuokralla asuminen ei kannata” -fraasin, ja hankin velkavivulla kohtuuhintaisen omistusasunnon. Nyt kun myynti näyttää houkuttelevalta ratkaisulta, heräsin miettimään lausahduksen todenperäisyyttä. Olisiko sittenkin kannattavampaa asua vuokralla ja sijoittaa erotuksen verran vaikkapa indeksirahastoihin.
Voisi kuvitella, että taantumalla olisi asuntojen hintoihin laskeva vaikutus. Voisi kuvitella, että nyt on ostajan markkinat alueesta riippumatta. Voisi kuvitella, että asuntoonsa vuonna 2003-2005 sijoittaneet kärvistelisivät huomatessaan, miten viime vuosien hintakehitys ensin hidastuu, sitten muuttuu negatiiviseksi. Se olisi kuitenkin väärä kuvitelma - ainakin Porin keskustassa.
Vastoin odotuksiani, koko peliporukkamme hankki Modern Warfare 2:n ensimmäisen viikon aikana, ja olemme ehtineet pelata peliä perjantaista lähtien yhdessä. Pelitunteja on kertynyt minulle hiukan yli vuorokauden ja muulle porukalle jonkin verran vähemmän (heillä on jokin sellainen vakava sairaus kuin ‘elämä’).