Arkielämän kohtuullistaminen
Eräs osoitus Newtonin kolmannen lain (voiman ja vastavoiman) pätevyydestä myös yhteiskunnassa on viimeisen vuoden aikana runsaasti palstatilaa saanut, kiireisen uraelämän vastareaktiona syntynyt downshifting - vapaaehtoinen niukkuus. Ylen aamu-tv haastatteli 24.3.2010 helsinkiläistä Mari Koistista, joka on yrittäjä ja downshiftaaja. Haastattelu sai minut pohtimaan omaa optimaalisen arkielämän etsintääni.

Kulutuksen nelikenttä
Downshiftaaja on henkilö, joka pyrkii työaikaa leikkaamalla maksimoimaan vapaa-aikansa ja näin parantamaan elämänsä laatua. “Kohtuullistaminen” ei kuitenkaan tule yksin, vaan se tarkoittaa ainakin jossakin määrin minimalistisen elämäntavan omaksumista. Monella on varmasti motiivina maailmanparantaminen, mutta luultavasti vähintään yhtä moni on vain tympääntynyt jatkuvaan kiireeseen ja stressiin.
Olen ollut aktiivinen arkielämäni analysoija niin kauan kun olen seissyt taloudellisesti omilla jaloillani. Aivoni ei taivu minimalismiin, sillä kun siirryin aikanaan askeettisesta opiskeluelämästä kohtuullisesti palkattuun työhön, muuttui kiinnostukseni materian omistamista kohtaan välinpitämättömämmäksi: kierrätän paljon, annan herkemmin omastani ja minulla on jopa vuotuinen hyväntekeväisyysbudjetti (josta pidän kiinni). Opiskelijana omaisuuteni saattoi hyvinkin mahtua minimalistien tavoittelemaan max 100 esineen listaan, mutta kyseiset esineet merkitsivät minulle enemmän. Enkä minä tykkää kiintyä esineisiin. Paitsi kelloihin. Ja pelikonsoliin.
En myöskään tahdo vähentää työaikaa - itse asiassa rakastan alaa sen verran palavasti, että teen sitä myös vapaa-aikanani oman pienyrityksen nimissä. Vähentämisen sijaan haluan tehdä työajastani niin tehokasta ja miellyttävää kuin pystyn. Ja koska olen valkokaulustyöläinen, minulla on kohtuulliset mahdollisuudet vaikuttaa siihen mitä teen ja millä tavoin.
Täyden työajan tekeminen hyvällä palkalla ja lisätienestien hankkiminen yrittäjänä mahdollistavat toisenlaisen tavan parantaa maailmaa: Osa arkipäivän optimointiprosessiani on aina ollut askareiden mahdollisimman korkea ulkoistamisaste. Tällä hetkellä lähes kaikki kotiaskareeni - siivoukset, pyykkäykset ja ruoanlaiton - tekee joku muu, jolloin minulle jää aikaa mielenkiintoisempiin asioihin. Ja samalla yhteiskunnalle tuottamani välitön ja välillinen verotulo on downshifteria korkeampi.
Palveluiden kuluttaminen sen sijaan, että tekisin asioita itse, mahdollistaa monta asiaa, jotka ovat minimalistille vaikeampia toteuttaa, ainakin ilman lainaamiseen ja jakamiseen perustuvia verkostoja: Minun ei tarvitse ostaa housuprässiä, höyrysilitysrautaa, pyykkäyskemikaaleja, kaikkia keittiön ihmevempeleitä, työkaluja, pesukoneita, kuivausrumpuja tai edes pieniä erillispakattuja eriä ravintoaineita.
Yhtä kaikki “Kohtuullistaminen” tai “Leppoistaminen” on luultavasti tulevaisuudessa yhä suuremman kansanosan tietoinen valinta ja osa uudenlaisen huoltosuhteen muodostumista yhteiskuntaan. Aiheena ja ilmiönä se on mielenkiintoinen ja ansaitsee tulla pohdituksi. Postaan aiheesta epäilemättä joskus lisää - ruotimisen arvoista on esimerkiksi se millaisia palveluita downshiftaamisen (tai arkielämän optimoinin) tehostamiseksi voisi kehittää ja “miten länsi voisi luoda nahkansa” (kts. KEV:n raportti).
Ei aiempia kommentteja
Kommentoitavaa?