AKT:n alaisuudessa toimivan Ahtaajien liiton lakko ei talletu kansan muistiin kovinkaan sankarillisena työtaistelutoimena. Itse  asiassa “työtaistelu” on aika romantisoitu termi puhtaalle kiristykselle, jonka seurausten suurimmat kärsijät ovat ne, jotka eivät voi asioihin mitenkään vaikuttaa. Ahtaajat ovat ahneita paskiaisia, jotka vaativat parin päivän koulutuksella insinöörin palkan ja toimitusjohtajan irtisanomissuojan - vai onkohan asia sittenkään ihan niin yksinkertainen?

Työnantajapuolen parhaita propagandavälineitä ovat asiaan liittyvät luvut, joita on myös ahkerasti vilauteltu, ja jotka ovat annetuista kannanotoista päätellen purreet - ainakin tähän nettiä käyttävään kansanosaan: Lakon ymmärtäjiä on selvästi vastustajia vähemmän, ja yksittäiset järkiperustelut hukkuvat ahtaajien vuosiansioita epäuskoisena toistelevien akateemisten pätkätyöläisten katkeraan floodaukseen.

Ja onhan se lakkoilu kallista: Kun 3000 Joonaa ja Jarkkoa päättää olla pakkaamatta ja purkamatta laivoja, siitä aiheutuu päivässä kansantaloudelle arviolta 100-160 miljoonan euron vahingot, jälkimmäisen luvun ollessa lähempänä lamaa edeltävää tilannetta ja ensimmäisen vastatessa suurin piirtein viime vuoden lamasyksyä. Vertailun vuoksi mainittakoon, että päivähinnalla maksaisi helposti Ylen osuuden kohumusiikkitalosta ja päälle vaikkapa kansallisoopperan vuotuiset valtiontuet 2-3 kertaa.

Vastustaminen on siis helppoa, eikä tarvitse olla oraakkeli huomatakseen, että lakko sattuu pahimmin juuri kotimaiseen työhön. Suomen teollisuus on vientivetoista investointiteollisuutta, ja jo muutaman päivän katkokset tavarankulussa sammuttavat tehtaita ja aiheuttavat kauppojen menetyksiä. Samalla työpaikkoja siirtyy pysyvästi ja peruuttamattomasti ulkomaille, ja meille kaikille jää taas vähemmän yhteistä hyvää jaettavaksi.

Syyttävät sormet osoittavat varsin yksipuolisesti ahtaajia, esimerkiksi Teknologiateollisuuden puheenjohtaja Jorma Eloranta totesi torstaina, että “3 000 ahtaajaa vaarantaa yli 200 000:n teknologiateollisuudesta suoraan leipänsä saavan toimeentulon.” EK onkin julkisuudessa tehnyt hyvää työtä vastuun vierittämisessä, sillä se mitä lakon yksipuolisesti tuomitsevat eivät nyt huomaa tai halua muistella, on se tosiseikka, että tässähän on nyt käynnissä ihan tavallinen liittokierros (olkoonkin, että se sopii nykyiseen taloustilanteeseen yhtä saatanan huonosti kuin nyrkki hanuriin). Niin, ja mehän muistamme, että liittokierrokset ovat tarpeen, koska EK itse oli romuttamassa hyvin palvellutta Tupo-järjestelmää vuonna 2008. Samalla räjäytettiin olemattomiin yksi Suomen kilpailukyvyn tärkeimmistä kulmakivistä - pitkät työrauhat.

AKT on toki lähtenyt rauhanneuvotteluun joukkotuhoasein, sitä en kiistä. Tupottomuuttakin on tässä tapauksessa kyseenalaista käyttää verukkeena, koska ahtaajat ovat perinteisesti jättäytyneet kokonaisratkaisun ulkopuolelle milloin se on ollut liitolle itselleen edullista. Solidaarisuutta vaaditaan, mutta ollaanko itse solidaarisia esim. juuri vientiteollisuudesta leipänsä saaville? Ymmärrän kuitenkin periaatteen tasolla tavoitteet ja valitun välineen hyvin: Totta kai lyhyen koulutuksen ja erittäin helposti korvattavissa olevan työvoiman intresseihin kuuluu sopeutumisrahan kaltaisiin järjestelyihin pyrkiminen ja määräaikaisen työvoiman käytön rajoittaminen vakinaisten korvaajana. Sitä en ymmärrä, miksi 3000 vakituisen työntekijän muhkea eroraha nähdään jotenkin kynnyksenä työnantajapuolella? Yhden päivän lakkoilun hinnalla kun kustantaisi jokaisen ahtaajan sopeutumisrahat. Antakaa monoa vaikka kaikille ja teettäkää duuni tulevaisuudessa määräaikaisilla, ei tuo ole eurooppalaisittain edes erityisen korkea hinta!

Looginen seuraus lakosta on sen lopputuloksesta riippumatta se, että tulevaisuudessa vakituisten ahtaajien määrä tulee laskemaan ja määräaikaisen työvoiman käyttö merkittävästi  lisääntymään. Työnantaja ei tykkää olla kenenkään armoilla. Tämä ei ole mitenkään huono asia muille kuin niille 3000:lle Joonalle ja Jarkolle, jotka eivät tulevaisuudessa tule saamaan sitä kohuttua 47000 euron vuosiansiota trukkia kuskaamalla. Osa-aikaisuudet kuuluvat 2000-luvulle, ja mihin sen paremmin kuin kausiluonteisiin töihin?

Kansantalouden toipumisen kannalta nykyinen neuvottelusysteemi on kuitenkin perverssi, koska se mahdollistaa seurauksiltaan ylimitoitettujen aseiden käytön tilanteessa, jossa ollaan juuri toipumassa itsenäisyyden ajan pahimmasta bruttokansantuotteen notkahduksesta. Vanhasen esiintyminen kansakunnan omatuntona tai abstraktioilta näyttävät etukäteislaskelmat lakon seuraamuksista eivät kuitenkaan säväyttäneet neuvottelujen osapuolia. Henkilökohtaisesti oudoksun myös työnantajapuolen ja valtakunnansovittelijan passiivisuutta: AKT on ilmoittanut  halukkuutensa jatkoneuvotteluihin alusta lähtien, josta huolimatta lakon annettiin jatkua yli viikonlopun. Ehkä reaaliset seuraamukset peruuntuneiden kauppojen ja suljettujen tehtaiden muodossa hiukan ravistelevat.

EK:n haaveet pakkosovusta, eli käytännössä avainalojen työntekijöiden “rauhaanpakottamisesta”, tuskin tulevat toteutumaan lähitulevaisuudessa, mutta myöskään nykylinja ei voi jatkua. Tässä pitäisi nyt itse kunkin kerrata hiukan Nashin Equilibriumia ja ryhtyä ideoimaan 2000-luvulle paremmin soveltuvaa kolmikantamallia.