Muistatteko mukavan 80-luvun? Se oli työtä tekevän kulta-aikaa. Tuolloin keskipalkkaisellakin suomalaisella alkoi olla varaa vuotuisiin etelän matkoihin, uuteen autoon ja kesämökkiin, samalla kun inflaatio hoiteli puolet asuntolainasta ja valtion maksamia lapsilisiä makuutettiin poikimassa korkeakorkoisilla pankkitileillä. Se aika ei koskaan enää palaa, ja hyvä niin.
Kirjoitukset kuukaudelta: 10/2009
Alla näytetään katkelmat artikkeleista. Klikkaa otsikkoa lukeaksesi koko kirjoituksen.
18.10.2009, kello 09:30
Syyspostaus #1
En ole kirjoittanut kuulumisia, vaikka paljonkin kirjoittamisen arvoista on tapahtunut. On ajankäytöllisesti tuntunut mukavalta pitää vähän taukoa, ja Facebook/Twitter ovat toimineet hyvin kevyempinä viestivälineinä. Seuraavassa synopsista kesälomalta ja alkusyksystä:
16.10.2009, kello 21:42
Peitset pystyssä porsaan selässä
Syksy on hyvässä vauhdissa ja pakottaudun kirjoittamaan postauksen kenties vuoteni tärkeimmästä eventistä. Ei, se ei ole luostarissa loppukesällä viettämäni retriitti (josta tosin pitää hiukan jauhaa joskus). Eivät liioin TAMKissa aloittamani opinnot. Se ei myöskään ole Applen umpihuono maksullinen service pack, jonka yliarvostus on saanut uskovaisten keskuudessa naurettavat mittasuhteet.
Kyse on…