Porin Karhu on vihdoin saatu ajoon, ja uutisen mukaan ruskea jättiläinen kaatuu syyskuussa. Eikö mikään ole pyhää? Syksyllä siirrynkin sitten näillä näkymin import-kamaan.

Edit: Kaikki te, jotka olette kiinnostuneet uhanalaisten eläimien oikeuksista, käykääpä allekirjoittamassa addressi

Blogaamiseni on rakennemuutoksessa. Facebook on vastoin oletuksiani muuttunut primääriseksi yhteydenpitovälineeksi tuttujen kanssa, ja blogiin postaaminen on jäänyt vähälle. Samalla minulla on alkanut itää ajatus henkilökohtaisen blogin siirtämisestä kotisivulleni ja tämän tilan pyhittämisestä pelkälle peli-informaatiolle.

Kun vain olisi aikaa rakentaa uudelleen ne sivut… Saattaa olla, että hoidan homman jollakin proprietary-themellä, kun löydän sopivan.

Pelaamisesta puheenollen: Peliporukka taitaa olla viimein kyllästynyt xboxin heikkolaatuisuuteen, ylihintaiseen liveen ja helvetin bugiseen Call of Duty 4:aan. Olemme virallisesti aloittaneet siirtymän PS3:sta ja KillZone 2:sta kohti. Ensimmäiset 2 PS3:sta hankitaan luultavasti jo kevään aikana ja loput seurannevat kesällä.

Edit: Ei meistä kukaan mitään PS3:sta hankkinut. Kesä tuli ja paintball vei. Kattellaan syksymmällä.

Alkukesän tiimipelaamista tosin luultavasti hidastaa Hornan Wiikatteen tuleva perheenlisäys, joka on skeduloitu kesäkuulle. Epäilen, että tuore isä ei ehdi pitkiä iltoja pelata (yksi avainsyy sille, miksi en itse harkitse lisääntymistä).

ps. Porin olutpanimon lopettamisen lisäksi tänään sattui muutakin järkyttävää: Pudotin kahvipannuni, ja se meni tietysti tuhannen vituiksi. Onneksi minussa on litra insinöörin verta, ja suunnittelin heti hätäkorjauksen:

Huomatkaa erityisesti saatanan hieno tippalukko: