Syötteet täyssisällöllä, kiitos!
Osana jatkuvaa arkitoimintani optimointia, poistin rss-lukijastani kaikki ne syötteet, jotka tarjoilevat sisällöstä vain pari ensimmäistä virkettä. Julkaisija, joka houkuttelee sivuilleen kävijöitä kertomalla ainoastaan otsikot, haaskaa lukijoidensa aikaa.
Syötteen täytyy paljastaa mahdollisuuksien mukaan koko sisältö, tai jos kirjoitettu uutinen/entry on kertakaikkiaan liian pitkä, riittävä määrä kokonaiskuvan muodostamiseen. Näin myös mobiililaitteilla ja syötteenlukijoilla voi helposti lukea artikkelin tai muodostaa kokonaiskuvan sen sisällöstä ennen lataamista.
Mainostajan kannalta tämä on tietysti lempo, mutta juuri mainokset ovat useille se syy olla vierailematta itse sivustolla: Minä olen lopettanut aika monen lehden lukemisen pelkästään sisällön päälle aukeavien amatöörimäisten popuppien vuoksi: Sisältö on tuskin koskaan niin arvokasta, että mainoksen sulkemiseen käytetyt sekunnit kannattaisi kärsiä nahoissaan. Koska kontekstia analysoimattomat “tyhmät” bannerit on lisäksi todettu kustannustehottomiksi, en ymmärrä miksi joku haluaa vielä maksaa moisesta roskasta.
Onneksi vielä ei juurikaan nähdä feedejä ylettömästi saastuttavia rss-spammeja, ja yleisesti ottaen julkaisijat haluavat noudattaa rss-mainostamisessa kirjoittamatonta sääntöä, jonka mukaan otsikon pitää paljastaa että kyseessä on mainos. Ennustan, että lähitulevaisuudessa syötteissä mainostaminen lisääntyy ja muuttuu älykkäämmäksi. Tällä hetkellä ainakin Pheedo ja Google tarjoavat feedeissä mainostamista, mutta uusia toimijoita tulee varmasti innovoimaan muuntuville markkinoille sopivia ratkaisuja.
ps. Venäläinen liikemies rekisteröi ;-) -hymiön tavaramerkikseen. Ilmeisesti Suuri ja Mahtava seuraa patentti-/tavaramerkkipelleilyssä Amerikan mallia.
Ei aiempia kommentteja
Kommentoitavaa?