Epätehokkuus
On hyvin suuri ero sillä, onko henkilö tehokas vai puuhakas (kysykää vaikka Tim Ferrisiltä). Olen viime aikoina ollut erittäin puuhakas, mutta aikaan saatu subtanssi on hyvin vähäistä. On vaikea lähteä yksilöimään syytä, mutta ainakin työn pirstaloituminen moneen projektiin on valtava osasyy - ja mikä pahinta, se on asia joka pitäisi minulle konsulttina olla helppo hoitaa. Kerron salaisuuden: ei ole.
Kun henkilö tekee vaikkapa kolmea-neljää projektia samanaikaisesti, voidaan helposti ymmärtää miksi hommat eivät näytä etenevän, vaikka kaveri rapistelee ahkerana papereita 9-17 ja ylikin.
Väitän, ja olen useasti todistanut, että pystyn tekemään etätyössä & yhteen projektiin kerrallaan keskittymällä tavanomaisen työviikon työt yhdessä-kahdessa päivässä, ylittämättä 7,5 tunnin päivätyömäärää. Tämä ei vaadi yliluonnollista pätevyyttä, tai erityisvahvaa espressoa (hyi saatana), vaan tervettä järkeä. Siksi olenkin hieman leipiintynyt nykytilanteeseeni, jossa oma kontrolli työpäivääni on liukunut ulottumattomiini - samalla tehon laskiessa mainittuun 12,5%:iin optimaalisesta.
Mailien, puhelujen ja palaverien batch-tyyppinen käsittely parantaa tehokkuutta vain tiettyyn pisteeseen asti: avokonttorin, suoran häiriön ja monen projektin välisen pallottelun aiheuttamiin ongelmiin siitä ei ole apua. Olen siis 1/4 -tehon vankina toistaiseksi. Mitä tässä voisi vielä tehdä?
#define VANHA_PIERU “kaavoihin kangistunut, muutosvastarintainen, perusteettomasti menneisyyteen ja vanhoihin työtapoihin nojaava, probyrokraatti, epäagiili, antiubiikki etc. ad infinitum” // Tällä ei ole fyysisen iän kanssa mitään tekemistä, itse asiassa todella moni nuori aloittaa työuransa määritelmän mukaisena. Minäkin. Onneksi viisastuin.

Ei aiempia kommentteja
Kommentoitavaa?