Ähm. Olen palannut Toscanan yrtintuoksuisesta loppukesästä ja astunut takaisin tietotyöläisen nuivaan arkeen. Firenzessä lämpötilat olivat vielä pitkälle yli 30 c, mutta täällä pohjoisessa näyttää alkaneen jo syksy. Mihin se kesä ehti mennä?

Firenze oli minulle eräs tähänastisen elämäni merkkitapauksista, ja yksi ensimmäisiä päätöksiä perillä oli se, että en edes yritä kokea kaikkea kerralla. Näin minulle jäi aikaa fiilistelyyn ja aistiärsykkeillä mässäilemiseen, enkä joutunut juoksemaan kellon kanssa rastilta toiselle. Sanokaa vain houkaksi, mutta jätin kokonaan väliin mm. Accademian, Bargellon ja Palazzo Pittin taidekokoelmat keskittyen lähinnä arkkitehtuuriin ja pyhiinvaelluksiin itselleni tärkeisiin paikkoihin, kuten Palazzo Vecchioon, Duomoon ja Santa Croceen. Ufficia olisi ollut vaikea vastustaa, ja koska myös matkakumppanini tahtoi myös nähdä tämän maailman vanhimman toimivan taidegallerian aarteet, vietin puoli päivää importtaamalla Botticellin, Tizianin, Leonardon ja Caravaggion kaltaisten mestarien teoksia aivokuoreeni.

Santa Croce on fransiskaanibasilika vanhan keskustan itäosassa, ja sen seinien sisällä lepää hämmästyttävä määrä länsimaisen sivistyksen elvyttäjiä: Michelangelo, Galilei, Machiavelli ja renessanssin jälkeisistä sankareista Marconi, Gentile sekä minulle kovin sopivasti myös Enrico Fermi. Wikipedian väittämistä huolimatta Michelangelo on Santa Crocen ainoa mutanttininjakilpikonna, sillä Donatello rötvää Medicien keskellä San Lorenzossa. Danten muistomerkkikin paikalta löytyi, mutta vanha hapannaama on itse asiassa haudattu Ravennaan koska joutui pakenemaan kotikaupungistaan Valkoisten Guelfien hävittyä valtataistelun paavinpyllyä syvemmältä nuoleville Mustille Guelfeille vuonna näkki ja tonttu. Ei ihme että kupletin junailleella Bonifatius VIII:lla oli varattuna paikka Danten Helvetissä, vaikka tämä ei ollut edes ehtinyt kuolla Infernoa kirjoitettaessa.

Arkkitehtuurisista nähtävyyksistä vaikuttavin oli Duomo, jonka massiivisuuteen ei meinannut silmä aluksi tottua lainkaan. Vapaasti seisova kupoli ylettyy yli 90 metrin korkeuteen (koko rakennelman korkeus on n. 115 metriä) ja sen suojaan mahtuisi 9 yhteen niputettua Porin vesitornia, joiden ylle jäisi vielä melkein 30 metriä ilmaa. Katedraalin päälaivan pituus on n. 150 m ja leveys n. 40 m, ja siellä voi samaan aikaan notkua 60 000 kaupunkilaista ihailemassa kupolin sisäpintaan maalattua nöyrää 3600 neliömetrin freskoa viimeisestä tuomiosta. Prahassa meinasi henki mennä Vituksen katedraalin tornin 287:aa askelmaa noustessa, joten passasin suosiolla 35 asteen helteessä eteeni aukeavat kupolin huipulle johtavat yli 400 rappusta…

Matkan nahkeisiin puoliin kuuluu nykyitalialainen dekadenssi, kauhea kahvi (sry Silvio, Suomessa juodaan suhteessa enemmän kahvia, joten tämä on asia josta ainakin tiedämme keittiössä enemmän) ja karmea hotelli. Italia on suurvalta enää kulttuurissa, ja kuten hyvä ystäväni luonnehti, ovat italialaiset hieman sellaisia menneeseen nojautuvia lattialle karistajia. Tämä näkyy kaikessa sellaisessa alisuoriutumisessa, jota esimerkiksi viimeisen sadan vuoden aikana kahdesti tulella puhdistetussa Saksassa ei esiinny: sähkötyöt on tehty kuten on, ilmastointi toimii miten toimii, palvelu pelaa jos pelaa. Ainoa jossa en huomaa minkäänlaista laadusta tinkimistä on ruoka. Raivostuttavin rappeutuneen kulttuurin merkki on se, että toisen työpanos pitää koko ajan arvottaa tippaamalla. Kehittyvissä talouksissa hyväksyn tämän juuri ja juuri, mutta vanhan kulttuurimaan ilmapiiriin se ei sovi sen enempää kuin kumisaapas Milanolaiselle. Pthyi. Matkaoppaat luonnehtivat Italiaa syvän uskonnolliseksi, mutta minä vaihtaisin termin tekopyhyydeksi: ensin kirkon ovella hunnutetaan lyhyissä housuissa tai paidoissa sisään pyrkivät naiset ja heti seuraavalla hetkellä pyydetään rahaa kirkkoon astumisesta…

Yhtä kaikki Firenzestä tuli heti osa minua, ja yritän päästä takaisin mahdollisimman pian. Ehkä jo ensi jouluna. Sitä odotellessa yritän saada yhteyden Palazzo Vecchion intendenttiin tai vastaavaan, ja pyytää lähdettä josta voisin tarkastaa Medicien “Noradissa” eli karttahuoneessa oleen skandinavian kartan paikkakunnat - oli nimittäin aika hienoa löytää Ignazio Dantin 1500-luvulla piirtämistä kartoista sellaisia paikkoja kuin Ravma ja Sadacunda.