Runsas pari viikkoa Google Chromen julkaisun jälkeen loppuu mac-käyttäjien sormienvääntely: mm. Wine-kehityksessä kunnostautunut CodeWeavers julkaisi Chromen lähdekoodiin perustuvan Cromiumin “linux-” ja “mac-versiot“. Lainausmerkit tulevat siitä, että Mac/Linux Chromium on windows-koodia, mutta pyörii Winen ansiosta natiivisti myös Linuxissa ja Macissa. Uutukaista piti heti päästä sormeilemaan, vaikka Google onkin ilmoittanut, että Chromesta julkaistaan “ihan just kohta” puhtaalta pöydältä aloitetut linux- ja mac-versiot.

Koska kyseessä on itse asiassa Windows-Chrome, ei mitään yllätyksiä päässyt tulemaan vastaan. Hyvää on edelleen käynnistymisnopeus (joka tässä tapauksessa todistaa, että Wine:n akronyymi todella on “Wine is not an emulator”) ja Javascriptiin pohjautuvien palveluiden sujuvuus. Jotakin pientä tahmaamista välillä esiintyi montaa välilehteä kerralla käynnistettäessä.

Mac-Chromium on toki enemmänkin wine-teknologiademo kuin aito porttaus, mutta kiva kokeilu yhtä kaikki. Selaimeksi tästä ei vielä ole (esimerkiksi automaattipäivitykset eivät toimi), mutta ainakin minulla odotukset Macin natiivi-Chromelle kasvoivat toiseen potenssiin.

COD4 alkaa olla puhkipelattu ja epäonnistuneen Mercs 2:n jälkeen odotus on kohdistunut Treyarcin COD5:een ja Ubisoftin FarCry 2:een.

FarCry:n osalta ensimmäiset pettymykset tulivat etuajassa puuttuvan co-opin ja vain 16 pelaajan moninpelin muodossa. Loistelias ja ennen kaikkea dynaamisesti toimiva yksinpelikampanja voi kuitenkin tehdä FC2:sta edelleen syksyn pelitapauksen (taso ei vielä ole korkealla). Dynaamisella tarkoitan aitoa reagoimista pelaajan valintoihin. Lupausta ainakin riittää: Jostakin luin huhuja, että pelimaailman realismitasoa oli pakko laskea, etteivät petoeläimet syöneet laiduntajia sukupuuttoon - Toivottavasti tulevaisuudessa pelien ongelmat ovatkin juuri tuota ketegoriaa, eivätkä esimerkiksi puutteellisen keinoälyn tai suunnittelun aiheuttamia kupruja (kuten että pelimaailmasta on pakko tehdä aavikko, etteivät ääliöeläimet kaikki hukuttaudu puutteellisen reittipäättelyn vuoksi veteen).

COD5:n osalta kaikki on vielä auki, lopullinen pelaajamäärä ei ole selvillä, kuten ei myöskään se, mitä pelimuotoja on tarjolla. Sen sijaan se tiedetään, että COD4:ssa esitellyt perkit tekevät uuden esiinmarssin. Toivottavasti pahimmat virheet on korjattu, eikä esimerkiksi martyrdomin ja last standin kaltaisia hylkyjä esiintyisi. Pahimmillaan edellämainitut vievät koko peli-ilon kun tiimin märkäkorva ei suostu luopumaan itsemurhakranaatistaan, tai kun joka jumalan vastustajalla on realismia groteskisti hylkivä supervoima, joka mahdollistaa henkiinjäämisen riippumatta päähän iskeytyneiden luotien määrästä.