Matkaliput ja majoitusasiakirjat elokuun Firenzen-matkalleni saapuivat. Liput ovat nykyään vain tylsännäköisiä A4-monisteita ilman mitään hienoja neliväripainatuksia tai vesileimoja. Sama koskee hotellivouchereita. Pääseekö tätä rahtikirjan näköistä paperia näyttämällä muka yöksi johonkin? Toivottavasti, sillä vaikka Italiassa ei todellakaan ole kesäisin yöllä kylmä - nukuin sitten penkillä Piazza della Signorilla tai veneessä Ponte Veccion alla - en tahtoisi herätä niin että joku Wario on kääntänyt yöllä iPodini, passini ja rahani.

Samalla kun tässä haaveilen Enoteca Pinchiorrin legendaarisen keittiön mustista tryffeleistä, mieleni valtaa jo seuraavaa eurooppalaista kulttuurikaupunkia… Olisipa pidempi loma.

Kuluttajan on Porissa nykyään mahdollista tehdä valitus saamastaan kohtelusta myös verkon kautta. Tiedostavana ja vaativana kuluttajana rekisteröidyin palveluun ja tein Xbox360 -tapauksestani virallisen valituksen, joka koskee sekä jälleenmyyjää että Microsoftia. En tiedä onko minun mahdollista saada oikeutta tätä kautta, mutta ainakin uutta palvelua on helppo käyttää ja heti tuli sellainen olo kun olisi saanut nyyhkyttää jonkun olkaa vasten.

Jos olisin äärivittumainen, voisin laatia hakukoneoptimoidun postauksen, jossa arvostelen jälleenmyyjää asiakkaan heitteillejättämisestä. Ja koska kyseisellä liikkeellä on melko vaatimatonta tasoa olevat kotisivut, ne olisi helppo piestä Google-rankingissa niin, että hakusanoilla Pori ja X (jossa X on jälleenmyyjän nimi) näkyy ensimmäisten hakutulosten joukossa kärinäni kyseistä liikettä kohtaan. Antaa silti olla toistaiseksi, katsotaan nyt ensin mitä kuluttajaneuvoja sanoo.

Suomessa ei suuryrityksillä ole asiakaspalvelukulttuuria. Suurien markettien myötä tulee isostakin äijästä (enkä minä ole edes sellainen) mitätön kääpiö, jonka valitus häviää muiden parkujien kuoroon. Jos vain olisi mahdollista asioida pelkästään pienempien yritysten kanssa, tekisin aina niin hinnasta välittämättä. Pienyrittäjä harvemmin haluaa kusettaa asiakastaan, ja joustoakin löytyy jos sitä tarvitsee. Esimerkiksi tänään kun kiireideni takia näytti siltä etten ehdikään 16:30 skeduloituun hierontaani, suostui suosimani hieroja vääntämään selkäni muiden aikojen jälkeen - siis vapaa-aikanaan. Minulle tuli hyvästä palvelusta iloinen mieli loppuillaksi, ja vaikka edelleen suunnittelenkin Xbox-liikkeisiin suunnattuja sotilastoimia, teen sen hymyssä suin ja tervein selin.

ps. HEI PAKETTIAUTOILIJA! Sinä juuri! Eikö sillä autolla pääse kuin seitsemääkymppiä? Näytäs vähän… Näyttäisi olevan 1.8 litrainen pikkudiesel. Kyllä se sataa kulkee. Voi kestää 30 sekuntia kiihdyttää, mutta jumalauta kun siihen pääsee niin ei enää viitsisi millään jarruttaa. Etkö usko? Kokeiles. Et pety.

ps2. Todellisuudessa Enoteca Pinciorri on maksukykyni yläpuolella, mutta ateriointi siellä on eräs pitkäaikaisimmista unelmistani. Halvimmillaan sieltä pääsisi n. 300-350:lla eurolla / henkilö, mutta saisi luultavasti happamia katseita henkilökunnalta jonkun halpaviinin valitsemisesta ja liian pienistä tipeistä.

ps3. Jos joku ei ole nähnyt demoa Boston Dynamicsin robomuulista…

…ja vielä uudempi versio.