Boksi paskana, muuten hyvin
38 päivää sitten hankkimani toinen Xbox360 hajosi viikonloppuna. Tällä kertaa säästyin kolmelta punaiselta lediltä, mutta sen sijaan kuva jämähtää paikoilleen, eikä elvy vaikka antaisin tunnin olla. Itse asiassa tuijotin hiljaisuudessa ruutua tunnin ja kolme varttia, kun minulle selvisi, että hyytyminen ei ole satunnaista.
Eli eli: Se, että omistaa 2..n Xbox360 pelikonsolia kaiken varalta, ei takaa että pääset pelaamaan kun tekee mieli. Se tarkoittaa vain, että olet 2..n kertainen (saatanan) idiootti, kun haaskasit rahasi mokomiin. Olisit vaikka ennemmin käynyt pari kertaa oopperassa, tai kerran huorissa.
Eipä silti, eipä silti… On tässä tullut pelattuakin viimeisen 9 kuukauden aikana yli 3kk:n työaika Call of Duty 4:sta. Ehkä tässä nyt voi pitää pienen tauon.
…ja vitut. En olekaan aikoihin koettanut PC:n Day of Defeattia.
ps. Kesäterveiset Xbox360 tiimille, luomanne laadukas viihdelaite on todella monikäyttöinen ja ihana. Se on jopa parantanut matalan verenpaineeni ja niiden kolmen iloisen pelihetken muisteleminen piristää minua taas niinä lukuisina sateisina kesäpäivinä kun konsoli(t) ei(vät) suostu yhteistyöhön. Kiitos kaunis, laitteenne on todella yksi…

Ei aiempia kommentteja
Kommentoitavaa?