Päivitin Macin muistin maksimiin, kun uusin Visual Studio hidasteli Fusionin kautta ajettuna liikaa. Kaukana ovat ajat, kun pystyin ajamaan 166 mhz Pentiumilla Visual Basicia ja C++:aa samaan aikaan - 32:lla megalla muistia. Menneitä aikoja ei kuitenkaan ole ikävä, kun muistelee että tuolloin koodarin pöydällä oli 14-15″ näyttö, pallohiiri ja Keytronicin tunnoton näppäimistö. Nykyiset langattomat oheislaitteet, verkkolevyt ja suuret littunäytöt olivat lähinnä märkiä scifiunelmia, ja kun näki miten tuskaisesti data siirtyi modeemin välityksellä paikasta toiseen, ei osannut haaveillakaan full rate adsl:n 24 megasta, saati valokuidusta.

Teknologinen edistys ei kuitenkaan ole pelkästään iloinen asia: Esimerkiksi tietoturva on oman kokemukseni mukaan monessa organisaatioissa väärinymmärretty ja aliarvostettu asia - eivät palomuuri, ajantasaiset virustutkat ja rajoitetut käyttäjäoikeudet itsessään muodosta tietoturvaa. Se että pääsy nettiin on vaikka kokonaan katkaistu, ei merkitse mitään, jos porukka kantaa jatkuvasti mukanaan salaamattomia usb-muisteja, romppuja tai vaikka printtejä, jotka päätyvät kotien kirjoituspöytien kautta roskikseen tai unohtuvat ravintolan pöydälle. Tai jos sitä työläppäriä käyttääkin kotona joku muu kuin itse, vaikka sitten pelkästään laskujen maksamiseen.

On myöskin varsin yllättävää, millaisia asenteita tietotyötä ammatikseen tekevillä on tietoturvaa kohtaan. Aika moni kokee sen työtään rajoittavana tai jopa haittaavana tekijänä (jollaista se väärin implementoituna saattaa tosin ollakin), vaikka tarkoitus on suojata ja varmistaa tuotettu informaatio.

ps. Kuvassa on 20 täyden COD4 vuorokauden kunniaksi avattu Moët.