Äo < 75
Sen lisäksi, että pohjoismaissa saamme kärsiä puutteellisen sivistyksen omaavasta lainsäädäntö- ja tuomiovallasta, ovat tietyt taantumukselliset tahot EU:ssa ilmaisseet halunsa saada blogaajat rekisteriin ja tarkemmin määrittelemättömien “laatuluokittelujen” piiriin. Tällaisesta huokuu netin yhteisöllisyyden täydellinen väärinymmärrys. Vaikka osa tietenkin blogaa/nettikirjoittaa myös ammatikseen, on toiminta kuitenkin pääosin vapaata sosiaalista kanssakäymistä - eli avointa keskustelua.
Mitä helvettiä tälle maailmalle on tapahtumassa? Jos demokratia tarkoittaa nykyään typeryksien valtaa, olisi parempi meilata hesseniläiselle ja pyytää monarkiksi. Eivät ne nuoret muutenkaan äänestä.
ps. Haluan tällaisen. Harmi että likviditeetti on kesällä muutenkin koetuksella.
Ei aiempia kommentteja
Kommentoitavaa?