Harkitsen blogin siirtämistä eri alustalle, ja liittämistä varsinaiseen kotisivuuni, mutta olen ollut liian kiireinen ehtiäkseni todella punnita eri vaihtoehtoja. Yritän kuitenkin tulevina viikkoina saada asioita potkittua eteenpäin. Olen myös jollakin aikajänteellä vaihtamassa web-hotellin parempaan, nykyinen kun on kallis, hankala ylläpidettävä ja vailla MySql-tukea. Nykyinen soppari loppuu ensi vuoden alussa, joten joutunen odottamaan siihen asti.

Piraattipuolue näki viimein virallisesti päivänvalon kun kolme kuukautta vireillä ollut prosessi vietiin päätökseen edellisviikonlopun perustamiskokouksessa Tampereella. Puolueen johtajuuskin tuli näin aluksi Satakuntaan, kun raumalainen Carl “Long John Silver” Wahlman valittiin nokkamieheksi. Olen harmistunut, etten ehtinyt kiireiltäni osallistua, tai edes seurata miten tilaisuus eteni. Viime päiviin asti jatkunut pöyristyttävä kehitys on saanut minut kuitenkin ehdottoman vakuuttuneeksi, että tarvitsemme jonkinlaisen kansanliikkeen suojaamaan meitä lainsäädäntö- ja tuomiovallan tyhmyyksiltä.

Jos tuomioistuin julistaa satoja tuhansia kansalaisia rikollisiksi silkkaa asiantuntemattomuuttaan, on ehkä aika hiukan heiluttaa yhteiskuntarakenteita.

ps. Veljeni ja pelikaverini Casebah sai viimein valkolakkinsa. Yksi “suuri muinainen” vähemmän Eurajoen Lukiossa.